Näytelmäseurue Palkolliset

Palkolliset on Seurasaaren oppaiden perustama näytelmäryhmä, joka esiintyy säännöllisen epäsäännöllisesti ulkomuseossa. Riemastutamme paitsi kesäisin myös joulun alla järjestettävässä Joulupolku-lastentapahtumassa.

Näytelmät kirjoitamme itse ja ne sijoittuvat eri aikakausille, useimmiten 1800-luvulle. Tavoitteenamme on saada menneisyys elämään ulkomuseossa, huvittaa ja hauskuuttaa. Teemme kuitenkin perusteellista taustatyötä, pyrimme autenttisuuteen ja esittelemme samalla suomalaista kansankulttuuria aidossa ympäristössä.

Perusfilosofia on esityksissä ollut sama: näytelmät käsikirjoitetaan itse, niiden avulla pyritään kertomaan jotain entisajan elämästä ja museorakennusten historiasta. Lisäksi kokemuksen myötä näytelmiin on tullut lisää humoristisia piirteitä ja suoraviivaisuutta. Naurava yleisö kertoo suoraan, onnistummeko. Ensi kesänä ja joulupolussa olemme taas mukana!

Mainokset

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: