Leppälän murun talkoot keskiviikkona 30.5. klo 17

Seuraavat talkoot pidetään keskiviikkona 30.5. klo 17

VIime keskiviikkona saimme perunat maahan ja paljon muutakin. Siirsimme myös raparperin tienvieruksen aidankaivuun alta pois ja jaoimme juuren. Kaikkia siemeniä emme vielä ennättäneet kylvää eli jatketaan sitä ja rikkaruohojen kitkentää. Siemenperunaakin jäi vähän eli sitä on halukkaille kotiin vietäväksi, jos säilyvät vajassa ensi viikkoon. Kastelua tarvitaan, kun sää on näin paahteinen.

Talkoita on pitkin kesää ja ne ilmoitetaan talkoolaisten yhteisessä talkooringissä.

 

Tänä vuonna on luvassa uusi kiinnostava perinnekasvitapahtuma:

Vanhat viljat elävät -päivä Seurasaaressa 17.08.2018

Tervetuloa tutustumaan vanhoihin viljoihin Suomessa ja Euroopassa! Tämä ilmainen tapahtuma Leppälän murulla (peltolohko) kertoo vanhoista viljoista Suomessa ja siitä työstä, jota Maatiainen ry. ja eurooppalainen CERERE – hanke tekevät niiden säilyttämiseksi ja kulutukseen saamiseksi.

Tapahtumassa käsitellään vanhojen viljojen merkittäviä ympäristö- ja terveyshyötyjä sekä niiden mahdollisuuksia uudistaa suomalaista ruokakulttuuria ja vahvistaa viljan tuotannon omavaraisuutta.

Mainokset

Kommentointi on suljettu.

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: