Raportti Seurasaari-ryhmän kokouksesta 30.10.2017

Seurasaaren yhteistyöryhmässä on edustettuna Seurasaaren alueen toimijat eli Helsingin kaupungin ja Museoviraston virkamiehet, Stara sekä alueen vapaaehtoistoimijat. Ryhmä kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Tässä vapaamuotoinen raportti 30.10.2017 kokouksesta.

RAKENNUKSET

  • Pappila on remontissa koko talven, valmistuu kesäksi. Pappila korjataan sisältä ja siihen valmistuu uusi kauppa ja monitoimitila museopedagogiikan käyttöön. Pihalle valmistuu puutarha ja pergola eli suojakatos.
  • Antin talon peräti 32 rakennuksen kokonaisuuden konservointi aloitetaan ensi kesänä. Perustukset korjataan ensiksi.
  • Seurasaaressa on ympärivuotisesti noin 15 kohdetta työn alla ja rakennuskonservaattorien työmäärä on suuri. Seurasaaren museorakennusten mittausdokumentointi on myös käynnissä.
  • Meripelastusseuran maja säilytetään ja Isännän talon toisen kerroksen tapettien konservointi jatkuu.
  • Seurasaaren kioskien kunto on päässyt huonoksi ja esim. vesikattojen rakenteet lahonneet. Rakennusten kunnossapito kuuluu vuokrasopimuksen mukaan Seurasaarisäätiölle, jolla ei ole varoja rakennusten korjaamiseksi. Keskusteltiin mahdollisuudesta, että Hgin kaupungin rakennusvirasto / tilakeskus korjaisi kioskien vesikatot.
  • Erityisesti ns. Hartwallin kioski pitäisi saada pikaisesti kuntoon. August Ludvig Hartwallin aikoinaan rakennuttama terveysvesi- ja limonadikioski siirrettiin Seurasaareen Vauhtitien ja Eläintarhantien kulmasta 1960-luvulla. Kesäisin se toimii käsityökioskina, jossa voi ihastella ja ostaa perinteisten käsitöiden taitajien töitä.
  • Pikku-Helsingin alue alkaa olla valmiina ja vielä on viimeistelyssä puhelinkopin restaurointi ja Olympia-kioski.
  • Ensi kesäksi palkataaan museon kunnossapitoon ulkotyöntekijä puoleksi vuodeksi ja rekrytointi avataan aivan pian.

GRILLI

  • Seurasaaren juhlakentän grilli uusitaan kokonaan, koska muuri on murtunut ja metalliosat vinossa.

POSTILAATIKOT

  • Uusitaan ja siirretään sillan mantereen puoleiseen päätyyn.

TAPAHTUMASÄHKÖ

  • Seurasaaren sähkökaappien huollosta ja omistajuudesta ei ole selkeää käsitystä tai suunnitelmaa,  eikä kukaan ota vastuuta nykyisistä sähkökaapeista. HELEN on Seurasaaresta ja tapahtumatuotannosta liian kaukana, eikä ratkaisua ole löytynyt. Kaupungin tapahtumatuotannon tekniikan väki selvittää Joulupolun 10.12.2017 tarvitsemien sähkökaappien toimivuutta.

VALAISTUS

  • Seurasaaren sisääntuloaukion suuri lehtipuu (tammi?) valaistaan Museoviraston toimesta joulupolun ja ilmeisesti myös koko joulun ajaksi.

VIEMÄRIT

  • Viemäriremontti on Metsänvartijan (Cafe Mieritz) yhteyksien ja pumppaamon viimeistelyä vaille, muuten viemärit ovat nyt kunnossa.

VESSAT

  • Vessoista on tullut runsaasti palautetta aina uutta pormestaria myöten – huoltorakennuksen vessan siivoustahtia on parannettu. Puiset käymälät puretaan pois. Kalevalakehdon yhteyteen tulee Bajamaja.

LINTUJEN RUOKINTA-

  • Lintujen ja oravien ruokinta tuottaa paljon ongelmia Seurasaaren museotaloille, koska ylimääräinen ravinto lisää rottien ja oravien määrää.
  • Oravat aiheuttavat tuhoja museotaloille jemmaamalla pähkinöitä ym. pärekattoihin ja seinäeristeisiin. Myös rottien määrä Seurasaaren alueella on lisääntynyt.
  • Käsiteltiin Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen ohjeistusta lintujen ruokinnan tiukentamiseksi.
  • Sillan päähän tulee opastustaulu Seurasaaren luonnosta ja siihen selkeät ruokintaohjeet.
  • Nykyiset ruokintapaikat rajataan ja siirretään pois museoalueelta.
  • Keskusteltiin edelleen ruokinnan rajoittamisesta ja nykyisten telineiden poistamisesta.

    August Ludvig Hartwallin Seurasaareen aikoinaan rakennuttama ”Terveysvesi- ja limonadikioskin” kunto on päässyt erittäin huonoksi. Sillanpäässä sijaitsevan kioskin vesikaton rakenteet ja lohikäärmekoristeet ovat lahonneet pilalle. Kesäisin Siltakioski toimii käsityökioskina, jossa voi ihastella ja ostaa perinteisten käsitöiden taitajien töitä. Kuva kesältä 2014.
    August Ludvig Hartwallin Seurasaareen aikoinaan rakennuttama ”Terveysvesi- ja limonadikioskin” kunto on päässyt erittäin huonoksi. Sillanpäässä sijaitsevan kioskin vesikaton rakenteet ja lohikäärmekoristeet ovat lahonneet pilalle. Kesäisin Siltakioski toimii käsityökioskina, jossa voi ihastella ja ostaa perinteisten käsitöiden taitajien töitä. Kuva kesältä 2014.
Mainokset

Kommentointi on suljettu.

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: